kalenteri

Syyssateita odotellessa

On ikään kuin kohtalon ivaa että juuri tämä kesä, 2013, on ollut (ja on) niin kaunis, kirkas, aurinkoinen ja lämmin, kun Wanhan Rouvan kapasiteetti kokea ja nauttia on ollut enemmänkin kuin rajoitettu. Sattuneista syistä. Ne jotka ovat lukeneet/kuulleet/joutuneet kuuntelemaan Wanhaa Rouvaa viimeisten kuukausien aikana (yli vuoden ajan!), tietävät, mistä on ollut – ja on – kysymys.Silmänisku



Vaikka lehdissä kerrotaan uhkailuja/tietoja, että katuvalaistusta tullaan syksyn alkaessa vähentämään (!?), odotan kuitenkin syksyä ja silloin niskaan putoavia syyssateitakin.

Joku ehkä ihmettelee.Hämmentynyt Olenhan aina ilmoittanut inhoavani sadetta jos olen ulkona liikkeellä, olen sokerista joka liukenee sateessa (kuulemma ei sula, väitti eräs nuorempi mieshenkilö joka tietää melkein kaiken). Mutta jos päämäärä on jotain mikä antaa poweria Wanhan Rouvan laiskaan sykkeeseen, sateenkin kestää. Niin niin, sade ja pilvinen pimeä sää kun masentaa muutenkin ja lamauttaa. Ja miksi tuo huomautus katuvalaistuksesta? Kun yöllä palaa konserttireissuilta Itä-Suomesta eikun Uudeltamaalta, on jo melko pimeää..



Siis. Syksyllä alkaa konserttikausi ja klassisen elävän musiikin tarjonta vilkastuuLeveä hymy. Aaaahh.. Tähän päivään (maanantai 26.8.) mennessä olen onnistunut vinguttamaan visaa pelkästään konserttien vuoksi – aika meikäläisennäköisen listan merkeissä. Näihin ei kuulu yhtäkään ns. korruptiolippua tai kerjuukuponkia! Se huomioitakoon. 

Ooppera odottaa vuoroaan ja valintoja.Silmänisku Samoin taidemuseot, Kiasmaan menen tällä viikolla.



Itäisen kaupungin konserttisalissa ei juuri ystävälipuille näytä olevan tilaa, muutamatkin konsertit tulevat olemaan ennen konserttipäivää moneen kertaan loppuunmyytyjä - vaikka ko. herkut tulevatkin suorina lähetyksinä TV:ssä ja netissä.Hymyilevä Mutta se on se musiikissa sisällä oleminen ja siihen uppoaminen, se toteutuu oikeasti vasta paikanpäällä..

Siis:
14.09. Verdin Requiem, tärppeinä Hannu ja Matti (Wanhan Rouvan etukäteisnimipäiväkonsertti)Vau
02.10. Lindbergiä, Bergiä ja Beethovenia, tärppeinä koko ohjelma
- tämä on myös äitini 104-vuotissyntymäpäiväkonserttiVau
07.11. Turussa tärpit Wagner ja SalminenSydän
14.11. Sibeliusta!Sydän
12.12. TampFilh: Wagneria ja Lisztin Faust-sinfonia, tärppinä sekä ohjelma että Hannu (tähän toivon korruptiolippua..)Silmänisku
20.12. Skrjabin: Ekstaasin runoelmaVilli, tärppeinä Hannu ja RSO, bonuksena Rahmaninovin Pianokonsertto nro 3 ja Auerbachin Ikaros (uusi tuttavuus)



Niin että nyt vain odottelemaan. Välissä on toki ns. normaaliakin elämää. Niin kuin kaikilla. Jotakin remppahommaa on pakko tehdä koko ajan, kotonakin, vielä noin 3 kuukautta taloamme kiusaa suuren korjausremontin pauke, kolina ja poraaminen. Loppusiivous ja viimeistely jäänee ensi vuoteen.Epävarma

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

26.11 | 21:25

Kiitettävä(n pituinen) vyörytys. Luettava uudestaan ajan - vaan ei tupakin - kanssa. Antoisa enimmäkseen 'vain' Tampereen konserttitarjonnan varassa elävälle.

...
16.11 | 23:45

Ihana ja kaunis ja loistava kommentti illasta. Valitse joku tai kaikki,jokainen kumminkin on totta. Koska alat kerätä yhteen kirjaan nämä mus.talo elämyksesi.

...
11.11 | 10:17

Mukavampi se on salissa istua 'jaktoilla' kuin bussiasemalla odottamassa sinne huitsin nevadaan melkein päätymistä. :)

...
20.08 | 12:22

Vuonna 1956 Suomen ooppera otti nimekseen Suomen Kansallisoopperan. Gooletin, kun jäi kaivertamaan 🤔

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS