Ihanat Turun musiikkijuhlat 2013 on pantu pakettiin, ”ensi kesänä sitten taas”, sitä odotellaan. 
Ellei oma elämäni olisi edelleenkin niin remonttikaaoksessa, lähettäisin paikalliseen urheilulehteen kitkerän huomautuksen
parista asiasta: miksi ihmeessä eivät ole enemmän ja laajemmin kahden viikon aikana reagoineet Turun Musiikkijuhliin ja miksi, oi MIKSI, päästetään tekonokkelat arvostelut julkisuuteen! Häpeän turkulaisena muutamia
juttuja..
Viimeisessä, RSO:n konsertissa, oli kuulijana mukana
myös TS:n entinen musiikkitoimittaja Matti Lehtonen, hän, joka tiesi mistä kirjoitti ja myös osasi tyylikkäästi tuoda vaikutelmansa esiin. Vaikka hän ei enää ole lehden palkkalistoilla, hänen taitojaan
voisi hyvin käyttää siinä kuin muitakin free lancereita. Nykyinen musiikkitoimittaja on taidoissaan vielä harjoitteluasteella. Ajatukset on myös osattava tuoda esiin kiinnostavasti ja musiikkia kannatellen. Ajattelen 
näin.
Tässä on ilmeisesti sitten taas se rako johon on tyrkättävä huomautus: Wanha Rouva EI ole tarjoamassa itseään kirjoittelemaan sanomalehteen konserttiarvosteluja! Minä kyllä löydän
omat tilaisuuteni ja koen tunnelmat ihan omalla tavallani.
Enkä enää useinkaan erehdy sellaisiin tilaisuuksiin joista jää epämukava
olo.
Ei ei, mutta kun arki alkaa Turun kaupunginorkesterillakin ja ruvetaan taas ihmettelemään, millä saataisiin täyteen myös ne neljä, viisi, kuusi, seitsemänkin
tyhjää riviä salin permannolta, siihen voisi osaltaan auttaa se, että konserttimusiikista kirjoitettaisiin paikkakunnan valtalehteen tavallisia, kuulijalähtöisiä ennakko- ja jälkikirjoituksia. Ei turhilla nokkeluuksilla
ja ammattisanastolla höystettyjä, vaan ihan tavallisia tavallisen kuulijan vinkkelistä nähtyjä/kuultuja kokemuksia. Yksi sivu pois urheilulta ja tilalle oikeaa kulttuuria.Esimerkiksi poppi-/rokkimusiikin esittelyt yms voi suosiolla jättää pois tai ainakin HUOMATTAVASTI vähemmälle, nuoriso lukee ne netistä, eivät he niiden juttujen vuoksi rupea tilaamaan paikallista
paperisanomalehteä!
Kaikilla ei ole Wanhan Rouvan kärsivällisyyttä
(Wagneria rupesin määrätietoisesti kuuntelemaan joskus 1980-luvulla ja se on palkinnut sitkeyteni moninkertaisesti), mutta aivan varmasti kaikille tekisi hyvää upota klassiseen musiikkiin ainakin kerran kuukaudessa, pariksi tunniksi,
lyhyt aika, pitkä vaikutus.
Menee saarnaamiseksi, mutta
menköön. Olen itse saanut niin paljon musiikista että en vieläkään hyväksy sitä että stressaantunut nykyihminen ei ole enemmän utelias ja ota konserttimusiikista itselleen virkistystä ja lohtua. - Äh.
Olkoon.
Tämän vuoden Turun Musiikkijuhlille ostin ensimmäisen
lipun joulukuun 11. päivänä 2012, noin 8 kuukautta ennen konsertti-iltaa.
Seuraavaksi taisin helmikuulla
hankkia ensimmäisen Mariinski-Valery –lipun ja vähän myöhemmin, Helsingin tapaamisemme jälkeen myös sen toisen, vaikka en konsertin pianosolistia erityisemmin halua nähdäkään –
kuulokuva oli kyllä ansiokas!
Jorma Hynnisen Akseli Gallen-Kallela -esitystä Ateneumissa oli kovasti kehunut helsinkiläinen ystäväni, menin
siihen ansaan ja ostin lipun Sigyn-saliin, väärä paikka mutta hauska oheisyleisö.. 
Sitten taisi tulla mieleen
että Domin yökonsertit ovat usein olleet erityisiä, joten kävin hakemassa lipun myös liehutukka-Kivilaakson ja kumppaneiden konserttiin. Loistava mezzosopraano Virpi Räisänen
lähetti äänensä kiertelemään ylös Domin holveihin niin kuin ei monikaan ennen, valtava elämys! Ja sellisti hoiteli oman osuutensa antaumuksella.
Ostin
viimeisen ja ainoan myynnissä olleen lipun perjantaina Donna Leonin ja kumppaneiden seuraavan päivän konserttiin joka riemukkuudessaan olikin super-rusina musiikkijuhlien pullassa!
Wanhan Rouvan elämyspaketin täydensivät viimeisenä iltana Hannu Lintu, Radion Sinfoniaorkesteri, Natalie Dessay, Virpi Räisänen ja Tapani Länsiön valmentama Musiikkitalon
Kuoro. Tähän olin sen ensimmäisen lipun ostanutkin, tiedossa kun oli takuuvarma kokonaisuus
..
Ohjelmakirjani kuittaukset alkoivat upeasti juhlien taiteellisen johtajan Topi Lehtipuun ja alkukonserttien Valery Gergijevin nimikirjoituksilla ja päättyivät yhtä upeasti
Hannu Linnun harakanvarpaisiin, joissa ilmeisesti lukee ”Hannu”. 