Wanha Rouva kiljui silkasta riemusta, kun Turun Musiikkijuhlien lauantai-illan barokkikonsertti oli päättynyt.
Tunnen ko. talon oikotiet, joten kun sielläkin pääsee täpötäydestä salista backstagelle nopeimmin lavan kautta, yllätin juhlien johtajan luultavasti ensimmäisenä ulkopuolisista kiittelijöistä.
Hyppäsin vauhdilla tenorisolistin kaulaan, siinä heiluimme ja iloitsimme yhdessä kunnes maltoin päästää irti ja muutaman sanan sopertaa - tenori sattuu olemaan myös tämä juhlien sympaattinen taiteellinen johtaja.
Konsertti oli poikkitaiteellinen (?). Ohjelmassa luki ”Donna Leon & Il Pomo d’oro – Soffle d’espoir – Toivon henkäys”. Il Pomo
d’oro on barokkibändi. Ba-rokki. Kyllä välillä rokkasikin oikein kunnolla!
Lavalla oikeassa reunassa dekkarikirjailija Donna Leon luki tekstejänsä jotka liittyivät konsertin musiikkiin ja teemoihin Epätoivo, tragedia – Viha, toivo – Ilo, Onni. Italialainen
orkesteri (sooloviulu, viulu, viulu, alttoviulu, sello, cembalo, kontrabasso) tyylinmukaisesti (sekä ulkoisesti että soitossa) soitti Vivaldin ja Händelin musiikkia. Orkesterin ja Leonin kanssa vuorottelivat ihanat laulusolistit,
tenori Topi Lehtipuu ja ruotsalainen sopraano Susanna Andersson. Upea, traaginen, surullinen, hauska, riemukas kokonaisuus! Ms. Leonin englannin-/italiankieliset välispiikit tasapainottivat kokonaisuutta sopivasti niin ettei mennyt ihan
imelän superhunajan puolelle. Tai mitä se sitten olisi haitannut!?
Minut valtasi konsertin aikana kummallinen ilo ja rauha. Uskomaton tunne, se rauha, sillä Turun konserttisalin
kaikki 1002 istumapaikkaa olivat täynnä ja yleisö suurelta osin edelleenkin sellaista joka tulee osallistumaan ”tapahtumaan”, ei niin välttämättä kuulemaan musiikkia tai elämään sitä. 
Tai mistäs minä tiedän..
Taisin saada sen viimeisen, ilmeisesti aivan vahingossa myymättä jääneen
lipun eilen, kun pitkään mietittyäni annoin Lippupalvelulle luottokorttini numeron.. Onneksi annoin! (Tässä konsertissa oli ihan sopivasti vastapainoa mahtavalle mariinskilaiselle pauhulle - josta kyllä sieltäkin löytyi
myös hiljaista hehkua.)
Jopa mariinskilaisten Peter S. tuli minua vastaan backstagen käytävällä – olisiko ehkä mahdollista saada illan solisteja Mikkeliinkin?
En tajunnut pysähtyä kysymään, olin niin – noh nii, pompin puoli metriä ilmassa.
Onneksi Wanhalla Rouvalla ei sunnuntaina ole mitään virallista ohjelmaa, siivoilen (?) kotona, silitän pyykkiä, pesen pyykkiä – tai vain makailen ja maiskuttelen mielessäni tätä
iltaa. Kuuntelen ehkä Lehtipuun Vivaldi-levyä. On lepopäivä, remppamiehetkin ovat poissa. Ai niin, soitan vielä viimeiset yhden euron sunnuntaipuhelut ennen kuin ko. etu päättyy Soneralla.
Kun luin paikallisen urheilulehden arvion tämän kokonaisuuden ylimääräisestä konsertista 8.8. (”Viihdyttävää barokkista sillisalaattia”), ihmettelen,
olivatko konsertissa ollenkaan samat esiintyjät ja sama ohjelma?
Ko. korkeasti koulutettu kirjoittaja on ennenkin
kunnostautunut lievästi sanoen erikoisilla kommenteillaan. Hesarinkaan kriitikko ei ollut kovin paljon saanut irti siitä samasta illasta (vai oliko HS:n toimitus ”toimittanut” juttua ja lyhentänyt rankalla kädellä? siellä
kun on sellainen tapa). Olisi varmaan molemmille arvostelijoille ollut hyväksi tulla mukaan vasta tähän iltaan ja ottaa avoimin mielin vastaan illan esitykset ja tunnelman. Mmmmmmmmmm..
Itse lupasin Topille, että rupean lähettelemään Suomen Kansallisoopperaan viestejä että ottaisivat ohjelmistoon Stravinskin oopperan The Rake’s Progress, Pettäjän tie. Topi Lehtipuu on laulanut
sitä ja tykkää ko. roolista, minä haluaisin innolla nähdä ja kuulla Topin muussakin oopperassa kuin siinä Mozartin Cosi fan tuttessa, joka minulla on digiboksilla taltioituna Glyndebournen musiikkijuhlilta vuonna
- jotain.
Olen siis taas hurahtanut. Hieno tunne!
Tällaisessa konsertissa tunnelma, soittamisen ja laulamisen ilo ja kaikki tunteet ovat tärkeimmät, sitä vartenhan musiikki on! Ja muusikot. Ja me kuulijat,
jotka elämme mukana. Toivottavasti sain - maallikkonakin - välitetyksi juhlien taiteelliselle johtajalle kiitoksen siitä, että työ
ja vaiva kaiken kokoamisessa ja suunnittelemisessa on taas onnistunut – ja tuntuu se omakin laulu sujuvan
..häneltä
siis.
http://areena.yle.fi/radio/1951175
Kuultavissa 8.9. asti.
Menee mukavasti nämä Turun Musiikkijuhlat ja Helsingin Juhlaviikot: vuorovuosin niissä on ollut Wanhaa Rouvaa kiinnostavaa ohjelmaa, niin että ei kovin paljon tarvitse
arpoa, minne menee. Se kuuluisa budjettikin kun tulee vastaan lippuja valitessa – joskus myös aikataulut.
Tämä vuosi 2013 on loisteliaasti Turun!