Onko kaikkien ihmisten elämänpiirien oltava samanlaisia? Tutut? Ystävät?
Sukulaiset? Sukulaisista perhe? Meillä kaikilla on sukulaisia, ainakin biologiset vanhemmat, mutta onko meillä valta, oikeus ja pettämätön kyky tietää, miten olemme sukulaisia toisillemme?
Miten konkreettinen sukulaisuus muodostuu? Onko se sitä, että tavataan aina ja jokaisessa mahdollisessa tilanteessa? tai ainakin hyvin usein. Voiko sukulaisuutta ylläpitää myös
muunlaisilla tapaamisilla? Kirjeillä? Postikorteilla? Sähköpostiviesteillä/tekstareilla? Puhelinsoitoilla jolloin on aikaa keskustella, vastailla kysymyksiin, ajatuksiin?
Miten sukulaisuussiteet muodostuvat? Miten pitkä ja millainen aika tarvitaan, että siteet muodostuvat, mitkä kaikki elämänvaiheet
vaikuttavat niiden muodostumiseen? Miten sukurakkautta mitataan? Pitääkö sitä jotenkin mitata tai arvioida? Missä vaiheessa muistamme ihmisten luonne-erot? "Leben und leben lassen?"
Suku ja lähisuku. Onko suku kaukaisimpia nurkkiakin myöten yhtä tärkeä tai
joskus tärkeämpikin kuin ihan käsinkosketeltavissa olevat sukulaiset? Kenties en huomaakaan, että niillä passiivisilla sukulaisilla voi olla elämäntilanteita kun ei kerta kaikkiaan jaksa olla mukana, edes muodollisesti,
ja se passiivinen tilanne voi niin sanotusti "jäädä päälle".
Ajattelenko sitä omissa hyörinöissäni?
Mitä jos minä lähisukulaisena en ehdi pysähtyä sen vetäytyvän seuraksi. Mitä jos hän hakee myötätuntoa ja kannustusta hiukan loitommasta piiristä, hengenheimolaisista. Jotka ovat läheisiä,
mutta ei liiaksi. Onko se sitten paheksuttava piirre hänessä?
Kenestä kannan huolta? Miten osoitan huolenpitoni? Miten otan mukaan sen "raameista" etääntyneen? Onko meillä valta, oikeus ja pettämätön kyky tietää, miten olemme sukulaisia
toisillemme? Ei minulla ainakaan.
- Tänään, Kukan/Flooran päivänä Yle Radio 1:ssä klo 21.15 RSO:n konsertti Zaragozasta (Espanja), kuulokuvina se, mitä
oli nähtävillä Musiikkitalossa 8.5. Kukkia sinne! 