kalenteri

.. voidakseni nauttia täysillä eilisestä lauantai-iltahetkestä. Hetki, joka sekin kesti yli 2 tuntia 'etkoineen', oli jotain aivan muuta, jotain aivan muuta kuin odotin ja toivoin.

 

Torstain ♥RSO-Mahler♥ olisi ansainnut ympärilleen enemmän ilmaa kuin yhden vuorokauden. Toisaalle, toisiin ulottuvuuksiin (menneisyyteen?) kiskoi Turun Soitannollisen Seuran perinteinen vuosijuhla, jossa tämän vuoden musiikkirunkona olivat Haydnin ja Bachin sinfoniat nro 33, niitä Seura on esittänyt numerosta 1 alkaen. Wanha Rouvakin on ollut kuulemassa alusta saakka, tosin viime vuosina muutamia on jäänyt väliin, ehkäpä siksi että sydänenergiaa antavia tilaisuuksia on tullut tarjolle enemmän ja toisessa suunnassa.

 

Turun Soitannollinen Seura perustettiin vuonna 1790 - ja toimii yhä!Hyvä Suomen orkesterilaitos saa kiittää Seuraa olemassaolostaan, tavallaan. Mutta se, miksi Wanha Rouva on käynyt vuosijuhlakonserteissa (harvemmin konsertin edellä pidettävässä vuosikokouksessa), on vuosikymmenten aikaan kertyneiden tuttujen tapaaminen. Orkesteri, joka illan musiikin esittää, kootaan innokkaista musiikinharrastajista ja musiikin ammattilaisista ja nyt lavalle nousee jo nuorempia soittajia joiden vanhemmat ja/tai isovanhemmat ovat olleet näissä H&B-konserteissa. Perheorkesteri?

 TSS:n orkesteri 2019 ja osa runsaslukuista yleisöä.

 

Jopa ykkösviulujen monivuotinen primas ja kapellimestari, professori SydänTuomas Haapanen (94 v!) vielä jaksaa käydä kuuntelemassa ja osallistumassa juhlaan, vaikka ei muutamaan vuoteen ole orkesterissa soittanutkaan! Oli tod. ihana taas tavata hänet joka - oppilaitoksen rehtorina ollessaan - yli 40 vuotta sitten pestasi Wanhan Rouvan silloiseen (ja viimeiseen) työpaikkaan.

 

Orkesteria johti tänä vuonna Janne Nisonen, joka soitti myös solistina Bachin E-duuri-viulukonsertossa. Nisosen kapellimestarikausi Pori Sinfonietassa päättyi viime vuonna ja TFO:n ylikapu Leifin pesti päättyy Turussa tänä keväänä. Ellei TFO:hon ole jo seuraajaa päätetty, ainakin haku ja katselmus on kiivaassa käynnissä.. Mistä tulikaan mieleeni?

 

Perinteisesti TSS:n juhlaohjelmaan kuuluu jonkun arvovaltaisen/kiinnostavan/'merkittävän' henkilön vuosijuhlaesitelmä. Esitelmien aiheet ja esitystavat ovat pomppineet laidasta laitaan, ja koska en ole Seuran päättäjiä, en uskalla veikatakaan, miten puhujat kulloinkin on valittu.. Tänä vuonna vuorossa kuitenkin oli säveltäjä Olli Virtaperko. Hän ilmoitti käyttävänsä hänelle myönnetyn 18 minuuttia puhuakseen aiheesta "Näkökulmia laatuun". Ja yleisössä useampi kuin yksi vilkaisi kelloaan siinä kohdassa.. Hämmentynyt

Näkökulmia laatuun Virtaperko tiivisti siis kahdeksaantoista minuuttiin.

 

Wanhan Rouvan huteraan muistiin jäi päällimmäiseksi yksi näkökulma:

sinfoniaorkestereilla ei ole mahdollisuutta harjoitella nykysäveltäjien teoksia riittävästi, koska orkesterien konsertteja on liian usein, niinpä nykysäveltäjien näkemys ei välity kuulijoille konsertissa tarpeeksi hyvin (oikein?).

Joten konsertteja on vähennettävä - jotta orkestereille jäisi riittävän monta harjoituspäivää nykysäveltäjien teoksille.

 

Kaksi tai viisi ahkeran konserttikuulijan kysymystä:

 

1) Kuka kumma osaisi arvioida nykymusiikin nykyaikana sen paremmin (oikeammin?) vaikka teoksia hinkattaisiin 4 päivää säveltäjä Virtaperkon väittämän 2,5 päivän sijaan?

Vasta kulunut aikahan, esimerkiksi 50 tai 100 vuotta, näyttää teosten mahdollisen arvon - mitä se sitten onkaan.

Mitähän Mahler, Haydn, Bach tästä harjoitteluasiasta ovat tuumanneet oman aikansa nykymusiikkia säveltäessään?Hämmentynyt

 

2) Kun esim. Helsingissä Musiikkitalon 1700 istumapaikkaa myydään alta aikayksikön loppuun kahdessa peräkkäisessä, saman ohjelman konsertissa, miten ratkaistaisiin tuo konserttien aikatauluharvennus?

Ja maksaisivatko orkesterit yleisötyhjistä saleista kiinteistöjen omistajille, kun bändit olisivat harjoittelemassa nykymusiikkia?

Rakennetaanko lisää Musiikkitaloja? 

 

HeheOlikohan tuo julistus sittenkin vain vitsi, jolla nykysäveltäjä koetteli vanhan, arvoisan Seuran huumorintajua?Epävarma

 

Noh nii. Vähän tosikko Wanha Rouva oli siis tapamassa tuttuja, monet heistä sellaisia joita harvemmin enää näillä eläkepäivillä missään tapaakaan. 'Meidän talon entisten' vanhempia jne. Harmittavampi puoli illassa oli, etten ehtinyt morjenstamaan heitä jotka soittivat orkesterissa - elleivät sit väliajalla pyörineet aulan yleisötiloissa.

 

Toteutin myös RSO:n Mahler Kakkosen jälkeen erään kuulijanPunastunut minulle antaman 'tehtävän': "Terveisiä Turkuun!" "Kelle?" "Kaikille kun vastaan tulee!" "Joo, lauantaina onkin Soitannollisen Seuran ilta." Cool

Tulkitsin asian niin, että eilen, ennen konserttia, tarkistin aulassa parveilevilta tuttavilta, olivatko vielä turkulaisia (hätätilassa Raisio ja Littoinenkin hyväksyttiinSilmänisku) ja jos, niin kerroin terveiset. CoolHehe - Hiukan terveisten lähettäjän nimi herätti hämmennystä ja joillekin piti selittää, missä nämä terveiset oli mukaani annettu..

 

Illalla kotona huomasin, että pitkän Vuokko-takkini vetoketju on jumissa.VihainenVihainenVihainen Rikki mikä rikki. Huonompi homma, huomenna pitäisi päästä silmälääkäriin eikä pakkaskeli suosi muutakaan ulkoilua ilman takkia..Surullinen

 

Kyyneleitä. Pulssimusiikkia. Epäuskoisuutta. Riemua. Yhteenkuuluvaisuutta. Antautumista. Kiitollisuutta.

 

En voi muistaa, mikä on ollut ensimmäinen live-Mahlerini, mutta se on varmasti uponnut heti. Ainakin uteliaasti, mitä, mitä tämä on? Vähän niinku Wagner mutta hivenen helpommin.

 

Kuten niin monella muullakin Mahlerin Kakkonen - klassiseen tottumattomallekin - jää melodisuudessaan hyvin mieleen. Entä sitten, kun saa pidellä itseään tiukasti aloillaan ettei rupea elämään näyttävästi mukana?Silmänisku Ajatuksissa olkapäät, sormet, pää, kädet, käsivarret, kaikki elävät sävelissä ja rytmissä, ja jos olet kotona, yrität myös koko ajan laulaa mukana..

 

Sitten kun tulee ne muutamat, syvimpiin sydämen syövereihin putoavat kohdat, kun ei voi muuta kuin pidätellä ettei rupeaisi vollottamaan ääneen, kun voit vain vetää syvään henkeä ja pakahduttavan onnen kyyneleet hiljalleen vierivät pitkin poskia, siinä nousee kiitollisuus. Kiitollisuus musiikin ♥säveltäjää, ♥esittäjiä kohtaan.

 

Jos tuntuu imelältä, voi voi, 'onni yksillä, kesä kaikilla' - torstaina tammikuun 17. päivän iltana 2019 meillä oli ilo ja onni olla mukana, kun Radion sinfoniaorkesteri, solistit, Musiikkitalon sibisläisillä vahvistettu kuoro ja kaiken yhteen kokoava Sydänmaestro Lintu avasivat meille Mahlerin maailmaa niin kuin ei koskaan ennen kukaan.

 

Hannu Lintu, kapellimestari
Golda Schultz, sopraano
Jennifer Johnston, mezzosopraano
Musiikkitalon Kuoro, Sibelius-Akatemian kuoro, valm. Nils Schweckendiek

Gustav Mahler: Sinfonia nro 2 c-molli “Ylösnousemus”

 

Hesarin Vesa Sirén oli keskiviikon konsertissa löytänyt orkesterista 'pientä yksityiskohtien puhdistamista torstaiksi' ja kyllä varmasti ne putsattiin nyt!Cool Tampere Filharmoniasta RSO:hon kaapattu (sori siitä, tamperelaiset..) 1. soolotrumpetisti Jonas Silinskas teki RSO:ssa julkisen ensiesiintymisensä keskiviikkona, torstaina sain henk.koht. kokea, että loistokaappaus!

En tarkoita että Silinskasilla olisi ollut jotain 'putsattavaa', mutta uutena keskeisenä hahmona orkesterissa hän kiinnitti huomioni. Kiitoksilla Hannu Linnun huomio soolotrumpetistille nosti ansaitusti kohahduksen salissa keskiviikkona (voi tarkistaa tallenteesta). Muitakin uusia soittajia oli orkesteriin rekrytoitu. Hyvä

 

Niinku eräs suuri turkulainen bassoSilmänisku kuulutti backstagella ”Kyllä sulla on h-tin hyvä orkesteri” (tai jotain siihen suuntaan), näin on todistettu Wanhan Rouvankin piipitys asiasta.. Sama basso jyrisi myös madonlukuja niille jotka valittavat jotain Musiikkitalosta ja sen akustiikasta.. Wanha Rouva pullistelee basson vyötärön korkeudelta, että ”niinpä”! olemme niin samaa mieltä tästä(kin).Hehe

Juuri Mahlerin Kakkosessa on niitä henkeäsalpaavia hiljaisia kohtia ja kattoa tärisyttäviä forte-fortissimoja ja M-talossa kaikki kuuluu hyvin ja oikein, ei kiduta eikä ahdista korvia, vaan musiikki ottaa kuulijat mukaan.Hymyilevä Tässä Mahlerissa vaskia oli ’ulkoistettu’, osa käyrätorvensoittajista takavasemmalle näkymättömiin, trumpetisteja ylä(?)oikealle samoin, se sai aikaan herkullisen kaiun – ja miten kauniisti muusikot soittivatkaan herkät pianissimot.

 

En muista (sitäkään), koska olisin näin fyysisestikin kokenut sinfoniakonserttia kuin nyt. En ehkä koskaan. Kyllä tuollaiset elämykset jäävät mieleen vaikka ei muistaisi, koska, missä, kenen kanssa. Tätä iltaa ei voi unohtaa. Oli täydellinen.Sydän

 

Kiitos ♥sinä/te jotka mahdollistitte elämäneliksiirin virran pyörteet, sen jatkumisen..

 

P.S. Wanhan Rouvan kädetkin tärisivät konsertin päätyttyä niin ettei valokuvista tullut mitään.Hämmentynyt

Job graphics Conductor

 https://areena.yle.fi/1-50042587 (keskiviikko 16.1.)