kalenteri

 

Suomen koskettavin Finlandia monipuolisen suomalaisen musiikin konsertin päätteeksi on jotain, mihin ei jaksa kyllästyä. Ei ainakaan tällä konseptilla: RSO & Hannu Lintu, Joonas Kokkonen: Requiem, Sebastian Hilli: Snap Music (kantaesitys), Jean Sibelius: Sinfonia nro 3 C-duuri.

 

Konsertin aloittava Kokkosen Requiem oli tällä kertaa se, joka oli Wanhan Rouvan ’tarkistettavien listalla’. Olen kuullut teoksen livenä kerran ja mieleeni jäi eräs osa, josta aivan spontaanisti sanoin joillekin että sen haluaisin soitettavan omissa hautajaisissani. Vuosien kuluessa unohdin, mikä se osa oli ja koska Requiem vasta nyt on saatu levylle (RSO), en ole voinut tarkistaa tallenteestakaan.

 

Mutku Requiem itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa päättyi, tajusin, että viimeinen osa, Lux Aeterna (Adagio) oli se. -  Siispä sinfoniaorkesteri Aurajoen rannalle Kokkosen Requiemin kanssa saattelemaan aikanaan Wanhan Rouvan tuhkat aaltoihin..Hämmentynyt

 

Eli näissä tunnelmissa alkoi konsertti. Sitä ennen olin saanut toivottaa "Hyvää itsenäisyyspäivää!" sympaattiselle emeritus-arkkipiispallemme Kari Mäkiselle ja rouvallensa, matkustimme Helsinkiin samalla bussilla ja ohitin heidät Kampin montun ylätasanteella. Niin luontevasti arkkipiispa vastasi tervehdykseeni että ikävä tuli, hän on ollut virassaan kirkon paras mahdollinen edustaja, Turussahan arkkipiispaan voi törmätä monissa yhteyksissä.. Uusi arkkipiispa, noin puoli vuotta virassa ollut, on vielä uusi ja outo.

 

Mutta konsertista. Joonas Kokkosen Requiemistä ei saa helposti otetta jos ajatusten takareunalla rullaavat sellaiset kuin Verdin ja Mozartin samalla nimellä kulkevat opukset. Italia, Itävalta, Suomi - onhan siinä jo maantieteellistäkin eroa ja aikakausissakin. Kokkosen Requiemilla on sitäpaitsi tunnettu henkilökohtainen tragediatausta. Mukana RSO:n esityksessä olivat myös Musiikkitalon kuoro ja solistit Johanna Rusanen-Kartano ja Ville Rusanen, usein samoissa teoksissa esiintyvä sisaruspari.

 

Valitettavasti Wanhan Rouvan asteikolla tässä juhlakonsertissa Kokkonen jäi vähän Sibeliuksen ja nuoren (28 v) Sebastian Hillin varjoon. Sitä varjoa voi kyllä kirkastaa tulevan leytyksen myötä ja ennen sitä konserttitallenteessa. Hillin Snap Music oli hauska ja rytmikäs, syöksähtelevä,  paljon 'sicksack-tingeltangelia', monipuolista soitinkäsittelyä, mutta ainakaan S-katsomon riville 3 ei tullut minkäänlaista puuroutumisen tai sotkun vaikutelmaa, vieressäni istuva vanhempi herrahenkilö kommentoi myös rouvalleen myönteisen ilahtuneena vähän samansuuntaisesesti.. Yleisössä olevat nuoret kiljuivat erityisen innoissaan suosiota Hillin teokselle.

 

Kun päästiin Sibeliukseen, Wanhan Rouvan autuus kirkastui.Sydän Sibban Kolmonen on niitä sinfonioita jotka voidaan pilata tasapaksulla esityksellä. Vaan ei nyt, ei tietenkään! HymyileväVau (Luottamus on luja edelleenkin..) Sinfonia oli herkkä, kuulas, kuin uusi, mutta toisaalta vanha tuttu. Rakastettavaa musiikkia, jota on hyvä nostaa esiin muiden tutumpien rallatusten joukosta..

 

RSO ja kapellimestari Lintu kiitoksillaCool, takarivin trumpetistit kiitoskättelevät toisiaan, sehän on niin, niin trumpetteja.Hehe
 

Me jotka olemme tottuneet siihen ettei painettu ohjelma RSO:n itsenäisyyspäivän juhlakonserteissa suinkaan kerro koko totuutta, me tap-tap-läiskis-tap -taputimme sitkeästi vielä ohjelman päätyttyä ja siten kerroimme voimalla, mitä itsenäisyyspäivämme vielä kaipasi.. Niinpä kapellimestari Lintu porhalsi vielä kerran lavalle, hypähti korokkeelleen ja Finlandian sävelet purkautuivat saliin.

 

Suomen 101-vuotinen itsenäisyys oli sinetöity.

Sydän

happy

 

 

.. sadepilvistä.  Jos pilvissä on lunta, eikös lumi ole valkoista? Kello on vasta 16.20 iltapäivällä (torstaina), mutta maisemat kuin yöllä, katulamputkin roikkuvat melkein näkymättömissä, voimakas tuuli riepottelee niitä.

Tietokoneeni toisessa reunassa avoimena TriPeaks-pasianssi joka vasta kolmannella yrittämällä on hiukan edistynyt.. ehkä siksi, että se, mikä ajatuksiani ja keskittymistä nyt sitoo, on koneen levysoittimessa pyörivä fantastinen Magnus Lindberg -levy: Tempus fugit ja Viulukonsertto nro 2. Uusinta uutta musiikkia, sävelletty 2015 ja 2016-2017.

 

Näitä kuunnellessa alitajunnasta nousee pintaan se sama mielihyvä, innostus ja ilo, ne muistot konsertista/konserteista, jolloin sain kuulla nuo teokset (oho, meinas tulla 'tekoset'). Nautiskelua parhaimmillaan! Kun melkein pimeydessä saa omin nokin antautua musiikille, se on ylellistä! Ja kun musiikki on näin vangitsevaa, tässä teknisessäkin tilanteessa, ei konserttisalissa, toistuu ihana "vain me kaksi".. ♥ ja ympäröivä pimeys (työpöydän kohdelamppua lukuunottamatta) on täydellistä.

 - Tiedän, että on hiukan arveluttavaa upota tähän Radion sinfoniaorkesterin, Hannu Linnun (ja Frank Peter Zimmermannin) upeaan tulkintaan ennen TFO:n huomista konserttia, mutta onhan siellä Mr. Lindberg itse johtamassa sinfoniansa ja Kimmo Hakolan klarinettikonserton solistina eteläpohojalaanen Kari Kriikku.. joten jotain mielenkiintoista lienee tulossa.. Kukahan lavalla huomenna kilkuttelee pianoa? Ehkä eräs 'meidän talon entinen'? (Kyllä! näin oli.)

 

 

Perjantaina, Turun kaupunginorkesterin konsertin jälkeen

 

Sääliksi käy kaikki ne (me) turkulaiset, jotka voivat kokea modernia musiikkia vain Turun peltisessä konserttisalissa! Toisaalta, hieno homma, että oli kutsuttu Magnus Lindberg johtamaan, Kari Kriikku solistiksi ja ohjelmisto muodostettu kapellimestarin toivomuksen mukaisesti. Se oli musiikkia, jota harvemmin Turussa soitetaan. Konsertti oli malliesimerkki salin toimimattomuudesta.. tarkoituksellako? Silmänisku Sali on epäystävällinen tällaiselle musiikille, mutta tulipahan nyt saatua tuutin täydeltä maistiaisia siitä, mitä kaikkea jännittävää olisi esitettävänä – jos ulkoiset olosuhteet olisivat toiset ..Vihainen 

Konsertin säveltäjänimet: Charles Ives, György Ligeti, Kimmo Hakola ja Magnus Lindberg. Klarinettivelho Kriikku oli elementissään Hakolan konsertossa. Valitettavasti vain just siinä teoksessa salin törkeys erityisesti haittasi Wanhan Rouvan nautintoa, vaikka olihan Kriikun steppailu ihan hauskaa joskaan ei yllättävää.. Sovittiinkin, että eräs daami rupeaa painostamaan (Silmänisku) Musiikkitalon erään orkesterin erästä tärkeää henkilöä että Hakolan klarinettikonsertto esitettäisiin M-talossa.. Kyllä se konsertto ja konserton taiturillinen esittäjä ansaitsisivat kunnon puitteet! -  Noh, voi olla, että odottaa saadaan, sillä seuraavaksi on vuorossa Hakolan sinfonian kantaesitys..

  

Wanha Rouva sai siis kokea Magnus Lindbergin Tempus fugit -teoksen eka kertaa Musiikkitalossa, jossa se kantaesitettiin 6.12.2017. Wau! Muistan, miten se täräytti silloin meikäläistä ja miten ilahduin, kun kuulin että se levytettäisiin seuraavana päivänä. - Vajaa vuosi siitä ja tuore levytys lunastaa odotukseni. Cool

Mutta vasta nyt, muutama tunti konsertin jälkeen, korvani ovat rauhoittuneet Turun konserttisalin metelistä. Minähän tiedän, miltä Tempus fugit kuulostaa oikeasti, vaikka täysi salillinen kuulijoita oli riemuissaan jo näinkin – vain me, jotka istuimme salin yläosassa, kärsimme volyymista. (Tai ainakin Wanha Rouva yliherkkine korvineen..)

 

Kaiken kaikkiaan Wanhan Rouvan ei näin ollen ollut mahdollista vaipua nirvanaan, mutta joka tapauksessa olen iloinen,  että tämä ohjelma ja sen esittäjät saivat minut pitkästä aikaa lähtemään TFO:n konserttiin. Backstage oli täynnä rakkaita tuttuja, kotiin lähtiessäni tapasin jopa bussipysäkillä yhden, kuulijana olleen ’meidän talon entisen’. Joten, jos vaikka musiikillinen nautinto oli vähän vajavaista, ilta kaikkineen oli virkistävä. Hyvä

 

Asiallista selostusta torstain konsertista voi lukea Höblän (HBL) kriitikon jutusta https://www.hbl.fi/artikel/geniet-kom-ut-ur-glashuset/. Kriitikot istuvat yleensä niillä riveillä, jotka ovat parhaita kuuntelupaikkoja ja jotka ovat ’myytyjä’ jo kun tavallinen kuulija rupeaa lippuja hankkimaan. 

En ole katkera - mutta kuitenkin.. Silmänisku

 

Lauantaina

 

 

Turun Sanomiin kirjoitteleva arvostelija kiittää TFO:n uutta intendenttiä ohjelmistovalinnasta, uuden musiikin ilotulituksesta. No, mikäs kumma tuo! olihan hän ennen nykyistä pestiään Avanti!n toiminnanjohtaja (ja siellä taiteellinen johtaja on Kari KriikkuCool). 

Avanti!n Suvisoitto Porvoossa on ollut uuden musiikin ja muusikoiden temmellyskenttä kautta aikojen.Vau 

Iloitaan siis tästä TFO:n murroskaudesta, johon nyt kuuluu myös uuden ylikapellimestarin etsintä..

Hoppas det bästa..  jne.   Villi

 

 

SydänTempus fugit on musiikin väripaletti, jonka sävyt on kuultava kunnon salissa – tai edes hyvin tuotetulla äänilevyllä. Wanha Rouva ei kaipaa siihen ’tapahtumatiheyden vaihtelua’Hämmentynyt, mutta kaipasi eilen Kuiskaussävykkäämpää saliakustiikkaa..

 

 

Tämä Turun saliSurullinenVihainen.. se torppaa monta sävyä.Itkevä

 

.. panna soimaan RSO-Lintu-Lutosławski -levy nyt, kun eilisillan Mahler-Dutilleux -kohinat vielä vellovat tajunnassa ja puskevat sieltä välähdyksinä pintaan. Mutta malttamaton ahmatti kun olen, tuossa ne, ennen ja jälkeen Wanhan Rouvan syntymää rakennetut Lutosławskin ensimmäisen sinfonian sointikulut nyt täydentävät aurinkoista lauantaipäivääni.

 

 

Hesarin ylitsevuotava levykritiikki, yleensä melko kohtuullisen kriitikko Isopuron viime viikolla purskauttama, on varmaan niin totta kuin virallisilla sanoilla voi kuvata jotakin niin abstraktia kuin musiikki. (Meikäläisen maallikkokuulijan pyörtyily on asia erikseen..Cool) Toki Hesari olisi voinut vaivautua antamaan jollekin toimittajalle tehtäväksi kirjoittaa kokonainen juttu Lutosławski 2 -konsertista!Järkyttynyt

 

 

 "Lutosławskin visaisimman sinfonian nro 2 äskettäinen konserttiesitys oli niin vavisuttava ilmestys, että maltan tuskin odottaa sen levyjulkaisua."

Samat odotuksen paineet tässä on itse kullakin..Sydän

 

 

Eilinen ilta alkoi toimittaja Outi Paanasen ja kapellimestari Hannu Linnun keskustelulla, jossa pääaihe oli Gustav Mahler ja RSO:n Mahler-sarja. Tilaisuus oli vetänyt yleisöä Musiikkitalon alalämpiön täyteen, mutta siellä oli häiriötekijöitä kuten Sibelius-Akatemian opiskelijatilaisuuden (ooppera?) yleisön ravaaminen Mahler-keskustelutilan kummaltakin puolelta.Hämmentynyt  Wanha Rouva ei ehtinyt vallata permannolta istumapaikkaa, joten kuuntelin ja katselin portaikon välitasanteelta. Kuuleminen oli nimellistä: äänentoisto puuroutui ja kulkijat häiritsivät.