kalenteri

.. oikeassa Postin postitoimistossa. Meillä Turussa on vielä yksi sellainen, Posti Kymppi, pääposti, ja siis nykyisin ainut.

 

Vein postiin pari viikkoa sitten menehtyneen rakkaan ystäväni omaisille osoitetun surunvalitteluadressin. Postivirkailija palveli ystävällisesti, rauhallisesti. Kun halusin kuoreen kallakukkaa (kalla, uutuus, juuri tällaisiin viesteihin suunniteltu) kuvaavan merkin lisäksi Suomen lipun, tämä virkailja etsi ainakin kolmesta, neljästä paikasta missä merkkejä onkaan kun tiskiltä oli loppu, viimeisestä löytyikin Suomen hulmuavaa lippua kuvaavia merkkivihkoja. Asettelimme merkit kuoreen (virkailija kysyi miten minä haluaisin) minun toivomukseni mukaiseen järjestykseen. Kun maksamisen aika tuli, sanoin että otan koko sen lippuvihkon, ne loputkin. Vasta kotona katsoin, että postimerkkejä on paljon, 15 kappaletta, aikaisemmissa oli 10 Suomen lippua.

 

Kotona rupesin miettimään, kenelle, kenen/keiden posteihin niitä merkkejä asettelisin! Hän, jolle viimeksi olen enemmän postikortteja lähetellyt (tiesin että hän sairastaa vakavaa, peruuttamatonta sairautta ja elää yksin), hän ei nyt enää odota/saa Suomen Postin lähetyksiä. Lippumerkeillä tai muillakaan.  Sukua ja sukulaisia on/oli, mutta he elävät kauempana.  Ja jokaisella on oma päivittäinen elämänsä.

 

Harvakseltaan tapasimme, ystäväni ja minä, mutta puhelimessa kävimme pitkiä keskusteluja, usein niin että se joka otti puhelun, purki tunnin verran omia ajatuksiaan, tilanteita, ja toinen kuunteli, sit purkusuunta vaihtui, joko samassa tai seuraavassa puhelussa. Näin se meni, ei enää.😥

 

Wanhan Rouvan tammikuu on ollut eka viikkojen jälkeen surun ja ahdistuksen aikaa. Pettymys ja tyytyväisyys ovat vaihdelleet, mutku niitä pyörittelee pääasiassa yksikseen, asioiden tasapaino horjuu.

 

Miten juuri nyt, tämän vuoden 2020 alkuun kasaantuu näitä ahdistavia asioita? niinku Wanhan Rouvan silmien ongelmat, pitkäaikaisen ystävän menetys, joidenkin ystävä(?)suhteiden hiipuminen vai olikokaan ne ystävyyttä, kenties vain tapaa, tottumusta? 🤨

 

Vielä on olemassa yksi tosi ystävä ja toinenkin ja kolmas, mutku välimatkat ovat pitkät ja elämän  olosuhteetkin erilaiset, mikä/miten korvaisi tai täyttäisi tyhjiöt? Vai miten on, pitääkö tähän tyhjyyteen sopeutua? Jos, niin miten?🤒 (Joo, Proust auttaa sitku on uudet lukulasit.. Toinen osa Kadonneesta on aloitettu. Kolmas kierros. ☺)

 

Sukulainen mainitsi taannoin, että Wanhan Rouvan blogikirjoittelu on muuttanut sävyään. Taisi tarkoittaa, etten ole niin 'höttösilläni'  esimerkiksi konserttien jälkeen kuin ennen ja taisi tarkoittaa myös konsertti- ym raportointia yleensä. Jos lukee pidemmältä ajalta juttuja yhteen pötköön, toki niissä onkin muutoksia.

Henkilökohtaisesti ajattelen noin kymmentä-kahtatoista vuotta. Ehkä jo vuodesta 2004 alkaen, silloin löysin ♥henkilökohtaisen musiikinuudelleen, se matka kulki Helsinki-Tampereelta Helsinkiin pikku mutkien kautta (Kouvola, Kuopio, Savonlinna, Vaasa). 🤩

 

No jos ei sit jutut muutu, onpa kummallista! 😉 Osan muutoksista voi sysätä Wanha Rouvan ihan oikean vanhenemisen niskoille. Esimerkiksi en enää jaksa konsertinjälkeisen bussimatkan jälkeen hehkuttaa kokemuksiani kotona aamuyöstä ennen kuin menen tempurin syleilyyn, joten kuumat tunnelmat ovat usein liuenneet uniin..💋

 

Olen myös ruvennut valikoimaan. Wanha Rouva jätti väliin eilisen Turun Soitannollisen Seuran vuosijuhlan, Mozartin ja Haydnin 34. sinfoniat. En halunnut lähteä ilakoimaan Entisen Rakkaani kuoleman 1-vuotispäivänä. Tai rakas mikä rakas, ainakin pitkäaikainen ♥ystävä. Olenko minä enää kenellekään se pitkäaikaisin ystävä? Niin monta tapahtumaa niin lyhyessä ajassa, on vaikea hallita niitä.

 

Ystävät katoavat, tavalla tai toisella. Toivottavasti joku jää.

Forever friends Graphics

.. elämään, vaikeuksiin, sairauteenkin ei enää riitä ja ystävä kuolee, ei yllättäen mutta kuitenkin, maailma muuttuu ahtaaksi, tyhjäksi kun melkein 60 vuotta katoaa.. Ystäväni rakasti Tabermannin runoja, tässä hänelle yksi, lempeästi ajatellen ja kaivaten:



Sisimmässään
jokainen on tuuli,
henkäys
Avaa kämmenesi tuuleen,
hyväile tuulta
aamunkoitosta uniesi läpi
Jos joku kysyy
miksi olet olemassa, tässä,
vastaa tuuli, henkäys ja kädet
Tuulen jokainen jättää
jälkeensä, henkäyksen
ja joskus illan viiletessä
se osuu
joihinkin käsiin.







Ilmastonmuutos koettelee,

1) jalat märkänä joulukuussa Helsingissä,

2) tuulen riepottamana, jalat märkänä tammikuussa Helsingissä,

3) jalat ja vaatteet märkänä myrskytuulen riepottamana tammikuussa Turussa - konserttielämysten lunnaita..

 

Sitku sateet hetkeksi taukoavat, pakkasten liukastamat pintajäiset jalkakäytävät tekevät omia temppujaan, ja pian taas sataakin vettä tai/ja räntää.. Autoton jalankulkija, joka ilmastoystävällisesti käyttää julkisia kulkuneuvoja, jää kotinsa vangiksi tai liikkuu 'henkensä kaupalla'. (Onneksi pohjavedet ovat nyt riittävällä tasolla, mutta kohta varmaan nekin tulvivat yli äyräiden.) Tähän samaan liikkumisen ongelmasumaan luisuu luontevasti posti: kun Postin omat oikeat postitoimistot lakkautetaan, postilähetykset tulevat ties minne huitsin nevadaan mihin ei ole sujuvia paikallisliikenneyhteyksiä. (Lokeropostit eivät ole ratkaisu.. korkealla tai lattianrajassa olevat lokerot ovat mahdottomia paketin noutamiseen.)

 

Eipä siis äkkiä uskoisikaan, millaisia ponnistuksia Wanhan Rouvan liikkuminen ja/tai elämäneliksiirin pyydystäminen saattaa vaatia. Vuodenvaihteen kahden kokemuksen palkintona oli 🙂 RSO, eilisessä "Kerran vielä" -viihdekonsertissa tuutattiin Wanhan Rouvan korvat täyteen puhallinmusiikkia Turun konserttisalissa, pääpalkinto oli musiikin ohella muutaman soittavan ja laulavan ystävän tapaaminen.❤

 

Turkulainen (varsinaissuomalainen) puhallinmusiikin katselmus oli komea, monesti kuitenkin ajattelin että miten paljon enemmän tästä voisi nauttia jossakin muussa konserttisalissa kuin Turun kylpyammeakustiikassa..