kalenteri

.. niitä Wanha Rouva mietiskeli tempurin syleilyssä lauantaiaamulla, kun edellisen illan tapahtumat nousivat ajatuksiin. Yllättäen illan musiikillinen anti jäi sivuosaan. Tai ei sittenkään yllättäen, sillä tiedänhän Turun konserttisalin  kylpyammeakustiikan kiusallisen hyvin. Mutta voisin sanoa, että rakastan Richard Straussin musiikkia. Salome-oopperankin olen nähnyt Kansallisoopperassa ainakin 2 kertaa ja kerran Metropolitan-elokuvissa, kun Karita Mattila (Salome) ja Juha Uusitalo (Jochanaan) tekivät huimaavat roolit. Tuttu teos siis monin tavoin.


Nyt kun  Turussa kohkataan kaikkien hullujen rakennus-, rakennelma- ja kaivamishankkeiden huumassa, paketissa väännetään myös uudesta konserttitalosta, uuden talon tarpeellisuus ponnahti taas eilen Wanhan Rouvan 'listalla' kärkeen entistä kirkkaammin. Aamulla nimittäin mieleeni nousi eilisestä ensiksi kaikki muu paitsi musiikillinen sisältö. Villi



Rupesin mietiskelemään niitä tapauksia joissa olen vuosikymmenten aikana konserttitalon ns. backstagella ollut tai joihin olen ajautunut..  ☺ ♥ ☺ Tuo muusikkojen lämpiö on tapaamispaikka vaikka eilen se merkitys olikin pienempi, kun Salome-ooppera on yksinäytöksinen, ei ole väliaikaa. Varmaan muusikotkin edellisen illan kohinan jälkeen latautuivat uusintaan omissa kopperoissaan.



Sinne backstagekäytävään köpöttelin kuitenkin erään muusikkoystäväni seurassa, ja kuinka ollakaan, seuraavaksi minulle pikku ☺ serenadin luikautti yksi paikalle tullut illan solistiesiintyjä, joka myös ystävällisesti oli tarjonnut Wanhalle Rouvalle kutsuvieraslipun. Mukava tapaaminen! Kiitos! ♥



Eräs 'meidän talon entinen' vinkkasi Wanhalle Rouvalle Yle TV1:n lauantai-aamun ohjelmasta (Kello 10.05 Ykkösaamu. Vieraana ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen. Seija Vaaherkumpu haastattelee), jossa Esa-Pekka oli lataamassa esiin Suomen kulttuuri-/sivistys-/musiikkielämästä asioita, joita onkin syytä tasaisin väliajoin pitää agendalla. (Eikä Esa-Pekka ole siinä tehtävässä ainut julistaja..♥) Kiistattomat vahvuutemme sivistyksessä kun helposti hautautuvat pelkkien taloudellisten intressien alle. 

https://areena.yle.fi/1-4575945#autoplay=true

 

- Tämä ohjelma sitten sekoittikin Wanhan Rouvan päiväohjelman, en lähdekään tänään ns. asioille kaupungille.. mikä päätös sotkee kyllä koko alkavan viikon muutakin ohjelmaa jonkin verran.



Mutta takaisin eiliseen. Tunnelma Konserttitalon backstagella oli siis jotenkin autio, odottava. Wanha Rouva etsiskeli illan kapellimestaria jolle olin luvannut viedä eräät terveiset (olin tarjoutunutHehe viemään). Kun puolisokeana tähystelin muusikkojen aulasta hämärään käytävään päin (ei valoja! haa, mikä erinomainen unohdus/säästö/mikä tahansaCool), en ollut uskoa silmiäni mitä näin, läksin innosta kiljuen kipittämään vastaan tätä suurta turkulaista ♥bassolaulajaa, huomasin, että ällistynyt ilo oli molemminpuolinen.Hehe Muutama viime aikojen kuuluminenkin ehdittiin siinä vaihtaa.



Loppujen lopuksi illan maestrokin löytyi. - Tilanne: veltto käsisuudelma Wanhan Rouva R:n kädelle, sain kerrottua terveiset ja kun mainitsin, ettei terveisten lähettäjä päässyt paikalle omien ulkomaisten työtehtäviensä vuoksi, illan juhlakalu vain mainosti että esitys on nähtävillä tv-tallenteena..

Hm? tuli sellainen olo että itse viesti lipsahti herra kunniakapulta ohi.

 



Wanha Rouva hämmentyneenä häipyi takaviistoon oikealle ja antoi tilaa bassolaulajalle jonka eteen olin kiilannut.. Nämä kaksi isoa voimahahmoa olivat Konserttitalo Hämähäkkitontille -projektin kärjessä silloin muinoin kun Turun musiikkielämään vielä uskottiin ainakin yhtä paljon kuin nykyisin vaikkapa raitiotiehen, Kuoppatoriin (Turun paikallisen yleradion toimittajien antama loistava nimi kaupungin keskustassa olevalle savimontulle) tai muihin materialistisiin tavoitteisiin, joiden kannattavuus hiipuu jo nähtävillä olevan hiipuvan yleisen(kin) taloustilanteen vuoksi..



Siis jo yli 30 vuotta sitten samassa hämärässä käytävässä sain eka kerran esimerkiksi kiittää maestro Salosta illan esityksestä, vuosia myöhemmin ottaa osaa suruunkin. Tunkea kapuhuoneeseen väliajalla tenttaamaan erästä toista kapellimestaria josta myöhemmin kyllä tuli ystäväni. Tutustua lähemmin ja viettää iloisia jatkoja muutaman muusikon ja erään kolmannen kapellimestarin kanssa, ja aina vaihtaa kuulumisia orkesterin kanssa, sillä heistä moni oli (ja on) niitä kuuluisia 'meidän talon entisiä'. Turussahan oli jo toteutettu Salosen saarnaamaa musiikin perusopetuksen tärkeyttä.. tasokkaasti!



Nuhjuiset ja nukkavierut takatilat ovat mahdollistaneet epämuodollisetkin tapaamiset (vrt. myös Finlandia-talo!). Vaan ei huolta, jos Turku joskus lähimmän sadan vuoden aikana saa uudet konserttitilat, Wanha Rouva ei ole niitä enää päivittelemässä.. toivottavasti taidemusiikin tarjonta kuitenkin jatkuu ja tuottaa iloa.



Salome, opera concertante, oli meteliä alusta loppuun. Hämmästelin esityksen aikana tai siis vain muistin viikontakaisen hämmästykseni Turun kaupunginteatterissa. Massiiviset äänet eivät teatterilla rikkoneet korvia vaikka ne tajusikin ja tunsi. Nyt kokemani kivulias volyymi pilasi nautintoni. Musiikki suli yhdeksi kilinäksi ja kolinaksi, laulajien laulu oli osittain huutoa (vain yksi ♥solisti sekä lauloi että näytteli roolinsa), musiikin melodisuus upposi meteliin. Toisissa paikoissa bändin takarivin 'lautasten' viillot aiheuttivat ne Wanhan Rouvan korvien pahimmat vihlaisut..



Näin siis Wanha Rouva koki tilanteen rivillä 18. Turkkariin arvion kirjoittanut kriitikko oli varmaan istunut rivillä 14 tai hän ei ottanut huomioon että vuosien aikana orkesterin soittajisto vaihtuu ja ulkomaalaistuukin, mistä taas tuleekin mieleen kotimaisen koulutuksen merkitys..  "Orkesterin jyly oli komea." Ehkä. Myös orkesterin kamarimusiikillista kehitystä kehitettiin aikoinaan, ennen tätä jylinäkehitystä. Missähän jamassa se kamarimusiikillisuus nyt on?Hämmentynyt



Rupesi askarruttamaan ne Turun musiikkijuhlien kaksi konserttia joihin olen ostanut liput. Paikat ovat yläkatsomossa, mistä myös näen soittajat. Toivon, että kapellimestarit Klaus Mäkelä ja Valery Gergijev pitävät orkesterinsa aisoissa.. Tämä on Wanhan Rouvan henkilökohtainen ongelma eikä se oikeastaan muita kiinnostakaan. Ongelmaksi tilanne on muodostunut kun Wanhan Rouvan erittäin henkilökohtainen suhde Turun konserttitaloon ja sen orkesteriin alkoi jo noin 55 vuotta sitten.. eikä aina jaksaisi selitellä tutuille, miksi en enää käy konserteissa täällä. Niinkuin silloin ennen.Surullinen



Lähetän kiitokset ♥lippusponsorille, tapaamilleni ♥muusikoille ja solistille, yritän vähitellen irrottautua menneiden muistelusta ja ruveta joihinkin arkisiin askareihin. Sunnuntai on EU-ennakkoäänestyspäivä.


Kolmena yönä peräkkäin Wanhan Rouvan ystäväpiiristä on tullut joku univierailulle luokseni☺. Harvinaisen selkeitä ja pitkiä (?) tapaamisia. Vau! Sain elää unitapaamisia sen verran elävästi, että muistin aamullakin jotain.

 

 

 

Seurasin esimerkiksi tanssikoreografian valmistumista, olipa vauhdikasta!, oli myös antoisaa keskustella koreografin kanssa - pitkästä aikaa. Toisessa tilanteessa olin taidemuseoretkellä ystävän kanssa, totesin taas kerran, että kuvataide inspiroi mielenkiintoisiin kommentteihin, oltiinpa teoksista samaa mieltä tai ei. Se kolmas oli tavallista höpinää ja kuulumisten vaihtamista, mikä paikka eniten kolottaa ja silleen.. Ei oltu vielä 'korkkaamassa' Wiklundin kattoterassia, johon tutustumista Wanha Rouva innolla odottaakin.

Cool



No, ne olivat unia. Harvinaista oli se että uneksin peräkkäisinä öinä kolmesta ystävästä, joista en viime aikoina ole kuullut paljon mitään. Yhdelle lähetinkin jo tekstiviestin, toisesta tiedän että hän paahtaa töissä (eläkeläinen!), sille kolmannelle soitan sopivassa saumassa kun oma tilanteeni vähän rauhoittuu..




Todellisuus - yksi sellainen - tuli vastaani eilen illalla kun loppui "Neuvostoihmisen loppu - Kun nykyhetkestä tuli second handia".
697 sivua kovissa kansissa on koetellut Wanhan Rouvan käsivarsia,  opusta kannatellessani. Luen nykyään romaanikirjallisuutta eniten iltarauhoitukseksi sängyssä, selällä maaten. Vaan ei Aleksijevitšin opukset varsinaisesti rauhoita, ne vangitsevat. Pistävät ajattelemaan.



(Olipa hieno esitys, Verbier Festivalin orkesteri ja Valery Gergijev tulkitsivat Tšaikovskin Pateettisen, sinfonian nro 6 b-molli. Hyvin sopi tähän taustalle, kiitos medici.tv-taltioinnin vuodelta 2015.)

 


 

 Pateettinen Valery♥




Nyt jotain aivan muuta: Herbert von Karajan johtaa Mozartin Requiemia, Wienin filharmonikot ja solistit, tallennevuosi 1986! Kyl on kuoron rivit suorassa.. Miten onkin löytynyt samanmittaisia laulajia ainakin eturiviin ja miten onkaan daameilla samanlainen pörröinen tukka.. (kuin epäonnistunut permanentti).

Herbert von kuin posliininukke.Silmänisku Sileä, hallittu ja hillitty. Tykkään enempi siitä ei niin patsasmaisesta Sydäntoisesta, joka aina joskus on (ulkonäöltään) kuin Herbert von..




Wanha Rouva on tänään ollut kovin ahkera, harjoitellut tasapainoa köpöttelemällä aamutuimiin ns. omalääkärille, sit postiin, sit apteekkiin ja lopuksi Kuoppatorin (ei ole painovirhe!Hehe) kulmalle ruokaa ostamaan. Ja kotiin. No, bussilla jotkut välit..

EU-ennakko jäi myöhemmäksi, sillä on aivan liian aikaista raastaa ihminen liikkeelle niin että on määräpaikassa jo kello 9.30! varsinkin nyt kun kotikaupunkini bussiliikenne on aivan sekaisin tuon Kuoppatorin vuoksi..Vihainen

 

 

 Turun ortodoksinen kirkko, nykyinen mini-kauppatori sen ja Kuoppatorin välissä ja

S-Wiklundin ensi viikonlopun avajaisia kuumeisesti valmistelevaa työmaa-aherrusta..

 



Mutta siis takaisin loppuun. Otsikon "Tavallisen ihmisen kommentti" alta löytyvät ne loppusanat:



- - - "Talvella me hukumme lumeen, koko kylä on lumen peitossa, niin talot kuin autotkin. Toisinaan bussit eivät kulje viikkokausiin. Mitä siellä pääkaupungissa on? Meiltä on Moskovaan tuhat kilometriä. Katsomme Moskovan elämää televisiosta niin kuin elokuvaa. Tunnen Putinin ja Alla Pugatšovan... en ketään muuta... Mutta me täällä elelemme niin kuin ennenkin. Niin sosialismissa kuin kapitalismissakin. 'Valkoiset' ja 'punaiset' - ne ovat meille se ja sama. Täytyy odottaa kevättä. Istuttaa perunaa... (On pitkään vaiti.)  Minä olen kuudenkymmenen. En käy kirkossa, mutta jonkun kanssa pitää saada puhua. Puhua muusta... siitä, ettei haluta tulla vanhaksi, ei yhtään tee mieli. Ja surettaa kuolla. Näittekö, millainen syreeni minulla on? Kun menen yöllä ulos, se loistaa. Jään siihen katsomaan. Antakaas kun taitan teille siitä kimpun..."

- Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu. Suomentanut Vappu Orlov.
Tammen Keltainen kirjasto nro 492.Hyvä

 

William Shakespeare: Hamlet. Jälleen kerran. Muistaakseni kaksi kertaa Kinopalatsissa (National Theatre, tallenne), kerran Åbo Svenskassa (Globe Theatre, vierailu) ja nyt Turun kaupunginteatterissa. Tämä Turun oma versio esitteli Wanhalle Rouvalle myös uusitun, Turun tyyliin erittäin kalliisti remontoidun kaupunginteatterimme suuren näyttämön kaikkine hienouksineen.

 

 

Esitys melkein salpasi hengen alusta loppuun saakka.Vau Olin kyllä kuullut eräältä sukulaiselta että musiikki ja äänet tulevat kovalla volyymilla, toinen sanoi vain että oli se hyvä. Mutku äänitehosteet sitten tärähtivät suuren näyttämön (ja katsomon) joka nurkasta niin että etupermannolla varpaissa tärähti, sitä ei olisi voinut kuvitella etukäteen. Mikä ihmeellisintä, Wanhan Rouvan ääniherkät korvat kyl tunnistivat ja tunsivat pauhun mutta ensi järkytyksen jälkeen se vain kuului asiaan. Cool

 

 

Valot, ne olivat ajoittain päällekäyvät, kuumat, hehkuvat ja häikäisevät. Vieressäni istuva rouva pisti muutamassa valokohtauksessa kädet silmien eteen, Wanha Rouva ei. Halusin imeä itseeni kaiken mitä näyttämöllä tapahtui/näkyi/kuului. Kolmen tunnin aikana tapahtuikin/näkyi/kuului. Rankkaa fyysistä teatteria, mutta toisaalta hienovaraista tunteiden ja kohtalon kuljetusta nopeassa tempossa.

 

 

Näyttämöllä hyödynnettiin kaikki kommervenkit, nousevat ja laskevat eritasot, videot, äänimaisema, niin, ja SilmäniskuVolvo! Ihana äänetön loistokärry S90 T8, sähköpeli, jolla oli tärkeä osa useammassa kohtauksessa. Nerokasta! Siinä sai paikallinen autofirma loistavaa mainosta, ei haitannut, autoa oli ilo katsella - ääntä kun se ei pitänyt. Hienovaraisia mainospläjäyksiä tuli myös erään halpiskaupan muovikasseilla ja toisen, lihanjalostusfirman, logolla.

 

 

Prinssi Hamlet tuskaili alusta loppuun esityksen keskushenkilönä. Pienet onnenhetket Ofeliaa rakastaen jäivät traagisten kuohuntojen alle. Näytelmä on tapahtumiltaan niin tiivis ettei oikein kukaan ollut sivuroolissa.

Joitakin riehuntoja olisin ehkä karsinut, sillä nyt, eka kertaa nähtynä, näyttämöllä oli kovin paljon seurattavaa. Kuulevat korvat eivät aina ehtineet näkevien silmien vauhtiin.

Enkä yhtään ihmettele, että vieruskaverini oli tullut Helsingistä jo neljättä kertaa katsomaan tämän Turun Hamletin.